Kuinka monesti ihmisen (lue: minun) pitää lyödä päätään seinään ennenkuin se uskoo, ettei se kykene tekemään kaikkia maailman tekemättömiä asioita. Että ihminen ei jaksa montaa työtä painaa yhdellä kertaa. Että sen kovalevytila ei vaan yksinkertaisesti riitä. Ei kuulkaa yhden kerran, vaan toisenkin kerran! Mutta: nyt ollaan menossa valoa kohti, kesää kohti ja toivotaan että elämä voittaa.
Blogihiljaisuuteni aikana en ole ollut täysin mineilemättä, mutta on ollut hetkiä jolloin mielessäni on käynyt, osaanko pitää kädessäni enää mitään halkoa pienempää esinettä. Pikku Rouwien viehättävä seura on pitänyt mielenterveyttäni yllä kiitettävällä tavalla.
Taakse jäänyttä elämää on oppisopimus mutta koulu sensijaan jatkuu vielä. Ja kuten kaikilla koululaisilla, myös meillä alkaa kohta kesäloma. Nyt vielä viimeinen loppurytistys!
Kaikki jaarittelun loppuun lukeneet palkitaan tietysti vanhaan hyvään tapaan kuvalla! Kuva on uudesta tekeillä olevasta tilausboksista, josta ei nyt oikein uskalla vielä kovin monta kuvaa laittaa, vaikka boksi on melkein valmis. Olen teeskennellyt romppeita siihen pauttiarallaa kolme päivää ja uskotteko jos sanon, että tästä tulee tosi IHANA!!
Siis teetä ja tulppaaneja!! Ompa mukava päivittää blogia näin pitkän tauon jälkeen!!
MUOKS: Heti piti alkaa muokkaamaan. Vissiin molen ruosteesa tai jottain. Sori auliina, kun poistin sun kommentinkin :(. Hei, lisää vaikka uusi!! Ei ollu tarkootus!