torstai 27. kesäkuuta 2013

Leikkimökki

Muutto ja uskomaton helle - siinä muuten kiva yhdistelmä. Kannattaa kokeilla! Kesäkuun alkupäiviin sattui meidän leveysasteilla kesän ensimmäiset helteet ja meidän piti sitten siinä rytäkässä muuttaa. Kyllä sen sanon, että soijaa pukkas ja pahasti.

Vähitellen alkavat muuton jäljiltä tavarat löytää paikkansa. Myös minitavarat. Ja jottei menisi liian totiseksi tämä homma niin välillä pitää harrastaa.

Tässä on muutaman viimepäivän harrastuksen tulos: leikkimökki. Tätä olen tuolla fb:ssä jo alustavasti esitellyt ja menin lupaamaan blogipäivityksen asian tiimoilta, niin että tässä nyt sitten tulee. Tämän leikkimökin harjakorkeus on 16 cm ja leveys 13 cm. Esikuvana tietysti se oma lapsuuden leikkimökki, jonka oli isä tehnyt.

Eli lähdettiin kasasta pahvia ja tehtiin talo.

Kattokin tähän tulee tietysti joskus - tämä vaihe näyttää vähän hassulta. Mutta pitihän sitä mallata! Lattia lankusta (biltematikku) ja harkkoperustus (pahvia), että on helppo siirtää.

Tänään sain jo haettua keltaista maalia kaupasta. Onneksi ei tarvinnut ihan 10 litran pyttyä ostaa vaan pääsi vähemmällä.
Mun leikkimökissä ei ollut tapetteja, mutta jotenkin tämä tiimarin skräppipaperi sopisi tähän mökkeröiseen. Ei mulla ollut noin söpöä hellaakaan kyllä.

Kyllä tästä taitaa tulla tällainen tapetoitu mökki vaikka pahasti on vielä vaiheessa. Kuistille täytyy kaiteetkin vielä tehdä ja se katto sitten onkin ihan toisen päivän aihe. Eli tähän tulee (kait) sellainen katto, jonka saa nostettua pois ja kurkittua sisään 'katon kautta'. Näin molen suunnitellut - saa nähdä kuin käy sitten aikuisten oikeesti.

Tässä vaiheessa näyttää ainakin ihan kivalta. Kesäiseltä. Vai mitä?