keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Jotain ihan muuta!

Piippolan käsi- ja taideteollisuusopisto on kiitettävästi keksinyt virikettä vapaa-ajalleni viime aikoina. Koska ihana joulukalenterimme on vielä kesken avaamisen, eikä siitä voi kuvia laittaa, pistän tähän kuvia kouluaikaisista tuotoksistani. Isona minusta tulee siis virikeohjaaja-artesaani. Tutkinto suoritetaan näyttöinä, joita on yhteensä neljä. Kaksi näyttöä on jo pulkassa. 

Ensimmäinen näyttö: Tuotteen valmistus. Valmistin viime talvena asustesetin neulomalla pipon, kaulurin ja lapaset itse värjäämästäni langasta. Napit puuta ja värjäysmatskuna sipulinkuori. Lankana Nalle aloe vera. 


Tämä miniläppärilaukku on valmistettu toisessa näytössä (Tuotteen suunnittelu ja valmistaminen käsityönä). Tämä on se valmistaminen käsityönä. Näytössä sain kuulla, että ompelutaidot on rouvalla vähän huolimattomat. Enhän minä toki ompelija olekaan vaan tämmöinen yleismiesjantunen! Itse olen kuitenkin tyytyväinen kuin myös neiti kuopus, joka tämä laukun läppärilleen sai.

Tämä toinen laukku kuuluu siihen toiseen puoliskoon, eli 'tuotteen suunnitteluun'. Pesukonehuovutusta viime vuosituhannelta peräisin olevasta langast;  kierrätystä parhaimmillaan.

Tuotos kudontakurssilta: videonauhaa kudontakehyksellä. Loimena joulunpunainen virkkuulanka. Ihan näpsäkkä pussukka. 


Sydämellinen miniryijy kudontakehyksellä. Pohjakuteena Novita Huopanen, loimena kalalanka ja nukkina paksu Novitan Mambo.

Tässä sitten syy, miksi kutojaa ei minusta tullut!

Ompelukurssin satoa: pyykkipoikapussini oli jo parhaat päivänsä nähnyt, joten uusi tulikin tarpeeseen. Minivaatteet narulla on tehty aplikoimalla. 

Tämän kuvallisen kertoman lisäksi töitä on valmistunut huovutuskurssilla ja metallikurssilla ja paljon on vielä keskenkin. Voin kertoa luottamuksellisesti, että huovutus ei ole mun hommaa. 'Rentoutuskäsityönä' telkkaria katsoessa on valmistunut sitten vanttuita, sukkia ja muuta lämmikettä pukinkonttiin (juu, minä olen se kirottu pehmeiden pakettien laittaja!) sekä muutama kouluhomma, joita ei vielä julkaista.

Plastisen sommittelun kurssilla loppukevennyksenä tehty sokeripalatuikkulyhty toivottaa tässä kaikille rauhaisaa joulunaikaa!


2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Reipas opiskelija olet todentotta ollut ja kerrassaan hienoja ovat tuotokset! Näitä olenkin aina nähnyt vähän vaiheessa olevina ja olikin mukava nähdä nämä kaikki valmiina.

Liimis kirjoitti...

Kyllä mää oon kans kattonu, ettei sun paljo kanttis ommella, kun et näytä osaavan. Parempi olis jättää ne ompasut meille, jotka hallitaan homma.
Ei vaan oikiasti: Hienoja juttuja oot tehny! (kateellisena täälä vaan räyhään)