sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Kassakone

Tästä lähdetään liikenteeseen. Tarvitaan ainakin pahvia, liimaa, maalia ja kärsivällisyyttä. Muropakettipahvi taipuu aika mukavasti, lisäksi käytin pikkuisen paksumpaa pahvia pohjaan. Tässä kaikki tarvittavat palaset valmiiksi leikeltyinä.

Ohjeen mitat on noin-mittoja. Kokonaiskorkeutta tällä mun versiolla on 4 cm ja pohjan leveys on 3 cm. 


Tehdään ensin vaikka se osa, johon laatikko tulee. Koska pohja on 3x3 cm , niin tämä on pikkuisen pienempi. Mitta tuli hieman hankalasti, mutta 2,7 cm kanttiinsa on varmaan hyvä. Nuo siivekkeet liimataan kiinni tuon läpyskän pohjaan.

Kasataan sitten vaikka laatikko. Sen mitat on taas pikkuisen pienemmät. Tähän liimataan sitten vielä melko matalat reunat. Silloin sen saa aukikin, jos haluaa.  

Tässä on tausta ja sivut.  Hyvän kaaren saa piirrettyä liimapullon pohjalla. Alareunasta joka osan leveys on 2,4 cm, korkeus 3,2 cm ja yläreunasta sivuosien leveys on n. 7 mm. 

Tämä on etulevy. Leveyttä 2,4 cm ja pituutta sen verran, että kaareva etuosa peittyy. Kaartuu kivasti kun sitä vetää saksilla niinkuin pakettinarua. Viillot tikunpätkiä varten tein vasta seuraavana päivänä, kun liimat ja maalit oli kunnolla kuivuneet.

Tänne sen laatikon pitää sitten sopia.

Ja sopiihan se!


Etulevy liimattuna paikoilleen. Tämähän jo näyttääkin kassakoneelta! (ainakin pimeässä kateltuna)

Numerolevy-osa (mikä lienee) paikoilleen. Kovasti liimaa, että pysyy kunnolla! Ja 'hattu' vielä päälle!

Ja tämmöinen siitä sitten tuli. Nyt vaan ääriviivatarroja tarraamaan ja muita pikkukilkkeitä lisäilemään. Maalia pintaan ja voilá: budohennig-replika on valmis!

Ohjetta saa soveltaa ja mutkissa oikoa. Voihan tämän varmaan helpomminkin tehdä....

7 kommenttia:

marlies kirjoitti...

How verry verry clever of you! And also beautiful done!! Thank you for sharing, marlies

kaisa kirjoitti...

hienon oivalluksen olet tehnyt :)

Anja kirjoitti...

Kiitos paljon ohjeista. Nyt ei tarvikaan varmaan itse alkaa miettimään, kun kopsaa tästä valmiin mallin :D Jotta kauppa aukenisi...

musa-club kirjoitti...

Vhuppidappidaa! :D Ihana ohje! Täytyykin kokeilla. Olen miettinyt miten saisi ihanan vanhan aikaisen kassakoneen tehtyä. Ei ole sellaista terotintakaan....:/ No nyt sitten saan sen tehtyä. :)

Jean Day kirjoitti...

That is wonderful!

Hertta kirjoitti...

Todella mainio ohje, tällaisia "ohjeentynkiä" vaan lisää, kiitos ; ) Ymmärtää tällainen yksinkertaisempikin tekijä, miten homma etenee ; D.
nimimerkillä "omasta päästä, vähistä aineksista", Hertta

Olga kirjoitti...

Kiitos hienota ohjeesta, täytyy ehdottomasti yrittää! Jos minä vaikka saisin sen onnistuun näillä ohjeilla... :)