perjantai 6. maaliskuuta 2009

Terveiset Pohjoisesta ja liirum-laarum

Musta tuntuu, että olen niiskuttanut ja räkinyt sata vuotta, kuin rinsessa ruusunen vallan. Olen yrittänyt aamun saada puhelinyhteyttä tuonne meitin arvauskeskukseen, että antaisivat lääkettä tähän kalvavaan tautiin, joka tietysti on jo poskionteloissa. 

Voipi olla, että haettiin vielä pahempaa oloa mulle sieltä pohjoisesta, kun käytiin kahlaamassa puolisääreen ulottuvassa hangessa isännän kotimökillä. Reissuhan oli muutoin kyllä aivan onnistunut; takapenkin murkut ei tapelleet kovinkaan paljon, yks mp3-soitin vaan lensi heti alkumatkasta auton laattialle ja sen omistaja komensi tuttuun tapaansa meitä olemaan hiljaa. Nälkä tällä nuorella miehellä oli tietysti heti kotipihasta lähdettyä, eikä siihen auttanut kuulemma muu kuin hampurilaisketjun ökköpurgeri.  

Haikeana muistelen sitä aikaa, kun muksut oli pienempiä. Vaikka silloin niiden kanssa matkustaminen oli kyllä huomattavasti rankempaa. Ja niitä oli vielä kolme! Meiltä Keminseudulle matkataan ajassa pysähdysten määrästä riippuen pauttiarallaa puolitoista tuntia ja jo puolentunnin kuluttua kysyivät, että joko ollaan perillä. Eväätkin oli jo siinä ajassa ehditty syödä. Nyt menee helpommin, kun vain jaksaa rokkanrollia kuunnella ja väistellä niitä lentäviä ämppäreitä. Mutta ajatelkaatten positiivisia puolia: Ruåttissa ei menny penniäkään rahaa ja Torniostakin selvittiin melko vähillä uhrauksilla. JESS!! 

Samalla reissulla vein siis niitä pikkusukkia Virpille ja Kurjenpolven Vailin tulevalle siskolle takin ja hatun, joita en valitettavasti hoksannut kuvata. Virpin blogissa näytti kyllä kuva olevan. Pitäähän sitä pomppa olla, kun sieltä eteläisestä Suomesta asti tulee tänne pohjoiseen. Vastalahjaksi Virpi antoi mulle tämän ihana tyynyn! Pikaisesti ehdin kurkistaa livenä myös Kurjenpolveen, väki kun odotteli autossa - ja kiire oli taas kova!


Tästä lyhdystä pitäisi sitten tulla lahja... saas nähdä kuin eukon käy. Eilen metsästin meidän kylän ympäri ämpäri sopivaa lyhtyä. Ei taida olla oikein lyhtyaika enää. Tämäkin oli ainut kipale. Laattia tähän on jo tehtynä, mutta katellaan kuvia sitten tuonnempana. Tällä on nimittäin melkoinen kiire....

Mää lähen nyt soitteleen taas sinne arvauskeskukseen!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No voihan räkä. Koitappa nyt saada ihtes kuosiin ennen lauantaita, kun mullon jo sua niiin ikävä. Vaikka kyllähän Pvarmaan tykkää, jos mää ilmotan, että saapi vääntää lämmityksen kiinni lauvantaiksi, kun me lämmitetään heela sali Tuulialla.

Anonyymi kirjoitti...

Joopase joo, kyllä lämmitys saa olla päällä ja mielellään isommallakin. Ei mulla kuumetta valitettavasti ole, nuhaa ja muuta semmosta kyllä vaikka muille jakaa :)